Sisäisen Leninin etsintä on käynnistynyt

Ensimmäisessä opintokerhon kokoontumisessa lähdimme liikkeelle näkökulman valinnasta. Me emme opiskele Leniniä sen vuoksi, että kyseessä on suuri Venäjän vallankumouksen ikoni ja yhteiskunnallisten liikkeiden innottaja, vaan siksi että Leninillä on annettavaa nykyiselle radikaalille, vallankumoukselliselle vasemmistolle ja erityisesti kommunisteille.

Edellinen teesi vaatii tietysti painavia perusteita, joita opintokerhossa lähdimme erittelemään.

Totesimme, että Leninin ajatteluun on löydettävä tuore ja nykyaikainen näkökulma. Tulimme myös siihen tulokseen, että meillä ei ole tarvetta ”Lenin-eksegetiikkaan” tai pohtia sitä, mitä Lenin ”todella tarkoitti”. Me opiskelemme kapitalismia, työväenliikettä ja sosialismin näköalaa vallankumouksellisen, nykyajassa toimivan vasemmistolaisen, kommunistisen liikkeen näkökulmasta, aivan kuten Lenin itse aikoinaan.

Lähdimme sosialismi.netistä löytyvän Miika Salon mainion artikkelin innoittamana hakemaan ”sisäistä Leniniämme”. Toinen kevään suuri johtoajatus varastettiin suorasukaisesti ranskalaiselta Alain Badouilta, joka puhuu ”kommunistisesta hypoteesista”. Suomeksi sanottuna kommunismia pitää puolustaa ja sille on etsittävä uusia muotoja.

Aluksi hahmoteltiin Leninin ajattelun kehitystä aina 1890-luvun alun kansantaloustieteellisistä tutkimuksista II Internationaalin hajoamisen kautta Lokakuun vallankumoukseen 1917 ja Neuvostoliiton rakentamiseen.

Lenin korosti teoreettisessa ajattelussaan ja politiikassaan muutamaa seikkaa, jotka on hyvä pitää edelleen mielessä:

Kapitalistisen järjestelmän analyysi on erittäin tärkeää, eikä vain taloudellisen järjestelmän mielessä vaan poliittis-yhteiskunnallisena kokonaisuutena: mitä prosesseja, mitä virtauksia kapitalismissa milloinkin vallitsee, mitä poliittisia toimijoita ja tekijöitä pelikentällä on. SKP:ssa tätä harjoitetaan muun muassa viime vuonna ilmestyneessä Nykyinen kriisi ja Marx -kirjassa sekä viikottaisessa Tiedonantaja-lehdessä että upouudessa Tiedonantajan verkkolehdessä tiedonantaja.fi.

Lenin piti erittäin tärkeänä kamppailua valtiovallasta. Ei ole yhdentekevää, mikä taho valtiovaltaa pitää hallussaan. Korruptiorahalla ostettu nykyinen porvarihallitus on tästä hyvä esimerkki. Tässä yhteydessä puhuimme opintokerhossa myös eduskuntavaaleista. Lenin korosti usein sitä, että porvarillisiin vaikutuskanaviin pitää ottaa osaa ja kamppailla silläkin tontilla. Myös ay-liikkeessä, oli se sitten kuinka hampaaton hyvänsä.

Esimerkiksi uusliberalismia ei koskaan olisi voitu lanseerata maailmassa niin voimakkaasti ilman valtiovallan hyväksikäyttöä. 1970-luvun Chile on tästä varoittava esimerkki. Pinochetin vallankaappaus ja fastistisen kurivaltion pystyttäminen olivat ehto uusliberalistisen talousmallin soveltamiselle. Vaati kovaa valtiollista kuria ja suoraa väkivaltaa, että Chileen saatiin ensimmäisenä maailmassa uusliberalistinen komento.

Myös Suomessa uusliberalistisen politiikan läpiviemiseksi on Euroopan unionin jäsenyyden lisäksi tarvittu määrätietoista porvarillista hallituspolitiikkaa, jossa vasemmisto on joko ollut mukana tai kykenemätön löytämään vaihtoehtoja.

Toisaalta kapitalismin viimeisin talouskriisi osoittaa, miten globaali ja uusliberalistinen talousjärjestelmä kaikesta kansainvälisyydestään huolimatta tukeutuu kansallisvaltioihin ja niiden kansantalouksiin. Islanti on hyvä esimerkki, miten kapitalismin kriisi onkin yhtäkkiä valtiotason katastrofi. Kapitalismin finanssikriisiin on etsitty vastauksia nimenomaan valtiotasolla. Yllättäen kansantalouksilla on merkitystä, toisin kuin valtavirran taloustiede vielä jokin aika sitten yritti vakuutella.

Kolmas esimerkki valtiovallan merkityksestä on Yhdysvaltain imperialismi. Ei ole epäilystäkään, etteikö Yhdysvaltain harjoittama globaali väkivalta tuottaisi nimenomaan Yhdysvalloille etua. Yhdysvallat on vain saanut ylipuhuttua hyödyllisiä hölmöjä sotapolitiikan ja eduntavoittelun kumppaneiksi.

Leninin teesiä tukevat myös kansainvälisten edistyksellisten liikkeiden kokemus. Esimerkiksi Etelä-Amerikan vasemmiston eteneminen on tapahtunut nimenomaan valtio kerrallaan, toki ylikansallista yhteistyötä etsien.

Huomion arvoista on, että joukkotoiminta oli silti Leninille parlamentaarista osallistumista tärkeämpää.

Vaikka kansallinen valtion taso on keskeinen, Lenin myös korosti kansainvälisyyttä. Finanssipääoma on ylikansallinen mahti, joten myös työväenluokan on järjestäydyttävä ylikansallisesti. Liikkeen on Leninin mielestä ”on kehiteltävä kansainvälisesti taktiikkaansa (ei ahtaasti kansallisena, vaan nimenomaan kansainvälisenä taktiikkana)” Koska työläisen taloudellinen asema on kansainvälinen, myös työläisen vapautumisen ehdot ovat kansainväliset. Sen vuoksi kommunistisen puolueen kannattaa panostaa kansainväliseen yhteistyöhön, vaikka resurssit olisivat rajalliset.

Leninille puolueorganisaatio ja sen pohtiminen oli äärimmäisen tärkeää. Kuten laulussa sanotaan, päämäärämme on vallankumous, ja se tarkoittaa luokkataistelua ei vain työväenluokan etujen puolesta vaan kaikkien luokkien ja luokkayhteiskunnan kumoamisen puolesta. Tähän tarvitaan hyvin omalaatuinen ja tarkoituksenmukainen järjestäytymisen tapa, jota Lenin käytännön pakon sanelemana pohti armottomasti. Hän kirjoittaa, miten ”proletariaatilla ei ole valtataistelussa muuta asetta kuin organisaatio.”

Sosialismin ja kommunismin siemenet itävät kapitalistisen yhteiskunnan sisällä, ja keskeisin näistä siemenistä on kommunistinen puolue itse. Sen vuoksi on erittäin tärkeää se, millainen puolue on ja millä periaatteilla se toimii.

Edellä mainittu kamppailu valtiovallasta ei onnistu ilman siihen kykenevää puoluetta. Toisaalta, jo demokratiankin toteutuminen vaatii sitä harjoittavan poliittisen järjestön, sen rakenteen ja periaatteiden olemassaoloa.

Parlamentaarinen, puolueisiin ja edustuksellisuuteen perustuva järjestelmä syntyi porvarillisten vallankumousten ja kapitalismin myötä. Se on se pelikenttä, tontti, jolla esimerkiksi keskustapuolue, demarit ja kokoomus toimivat. Niiden tarkoitus on kamppailla vallasta tällä tontilla ja tapella, mitä tontilla tehdään ja ketkä siellä hääräävät päällimmäisinä.

Kommunistisen puolueen rooli on tyystin toisenlainen. Kun Marx ja kumppanit perustivat ensimmäisiä kommunistisia liikkeitä 1800-luvun puolenvälin tienoilla, kommunistien pelikenttä, tontti määriteltiin oleellisesti laajemmaksi kuin yhdenkään muun puolueen. Osallistuminen parlamenttivaaleihin ja edustuksellisen demokratiaan on ollut vain yksi kommunististen puolueiden toimintatavoista, joilla suunnataan vallankumoukseen ja sosialismin rakentamiseen.

Lenin myös korostaa ajankohtaisiin olosuhteisiin soveltuvan organisaation mallin pohtimista. Toukokuussa tulossa oleva Suomen kommunistisen puolueen edustajakokous ja sen valmistelu tarjoavat oivan foorumin organisaation sisäiselle kritiikille ja toiminnan kehittämiselle.

Keskeistä Leninille on myös kapitalistisen talousjärjestelmän ja sen perustalle nousevien poliittis-oikeudellisten rakenteiden kritiikki ja pyrkimys kehittää laajempaa politiikkakäsitystä kuin mitä parlamentaarisen järjestelmän puitteissa on mahdollista. Se tarkoittaa sekä eduskunta- että kunnallisten päätöksentekokoneistojen lisäksi ja yli tapahtuvaa poliittista vaikuttamista ja toimintaa.

Opintokerhomme pohti myös jokapäiväistä kommunistina olemista ja toimimista.

Kommunistin rooli on usein niin sanotusti ”kohtuuton”. Se tarkoittaa sitä, että kommunistien pitää kyetä ja osata toimia tällä perinteisellä parlamentaarisen politiikan kentällä ja tavoitella edustajapaikkoja niin EU:n, Suomen valtion kuin kuntienkin tasolla ja kamppailla vallankumouksellisten, työväenluokan taisteluvalmiuksia kehittävien uudistusten puolesta.

Sen lisäksi meidän pitää rakentaa laajempaa poliittista ymmärrystä ja vaikuttamista ja pitää näkyvissä vallankumouksen, sosialismin ja kommunismin horisontti.


Tämä edellyttää arkipäivän poliittisen toiminnan dialektiikkaa, kapitalistisen järjestelmän analyysia, sitä Leninin korostamaa ”konkreettisen tilanteen konkreettista analyysia.” Sen tekeminen on kommunistisen liikkeen määrittävä, välttämätön ominaisuus.

Opintokerho ideoi jonkinlaista "Usein kysyttyjä kysymyksiä" -tietopankkia, johon voisi kerätä selkeitä ja yksinkertaisia kommunistien näkemyksiä esimerkiksi demokratiasta, perusturvan rahoittamisesta ja maahanmuutosta.

Meidän seuraava kokoontuminen on torstaina 25. helmikuuta klo 17.30, jolloin tutkija Jukka Peltokoski alustaa Leninin organisaatio- ja politiikkakäsityksistä. Jukkahan on tunnettu myös prekariaattitutkijana, joten työelämän prekaariudestakin voi varmasti kysellä.

Kotitehtävänä meistä itse kukin voi tutustua Kansan Uutisten Viikkolehdessä julkaistuun Sosialismi tänään? -artikkeliin, lukea tekstiä "leniniläisesti" ja miettiä, mitä tekstissä hahmotellussa sosialismissa on kommunistien näkökulmasta pielessä.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2113388/sosialismi-tanaan